Mika Valtonen aloitti elokuun alussa NIEMCO:lla ja suunnitelmamme mukaisesti siirrymme nyt seuraavaan vaiheeseen, jossa Miika Niemi siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi ja Mika Valtonen ottaa toimitusjohtajan tehtävät.

Syksyn 2024 yhteenveto

Haluamme kiittää kaikkia, jotka osallistuivat syksyllä järjestettyihin tapaamisiin, jossa sekä esittelimme NIEMCO:n yhtiönä, että keskustelimme asiakastarpeista. Olemme saaneet näistä paljon arvokasta palautetta, jonka perusteella vahvistui käsitys siitä, että vahvalle, kotimaiselle ja itsenäiselle toimijalle on markkinassa hyvin tilaa. Täsmennykset strategiaamme tehdään saadun palautteen perusteella.

Ratkaisumme kiinteistöjen vajaakäytön alentamiseksi on toiminut hyvin.  Ensimmäinen toimistohotellikohteemme, Kutomo Business Park, Pitäjänmäki, on toiminut menestyksellisesti jo yli 10 vuoden ajan ja kierrätysteema on ollut vahvasti osana konseptiamme. Edelleen haluamme jatkaa alan pioneerin roolissa yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Tulemme keskittymään johtamispalveluissamme mm. aktiiviseen kiinteistöjohtamisen, vuokrauksen, oman toimistohotellikonseptin, hospitality & hotelfication palveluiden vahvistamiseen. Oman tunnettavuuden lisääminen on yksi avainalueistamme. Saamamme vastaanotto sekä kansainvälisten sijoittajien että kotimaisen asiakaskunnan keskuudessa on ollut erittäin positiivista, mikä innostaa meitä jatkamaan yhtiön palveluiden kehittämistä.

Tavoitteet vuodelle 2025

Keskittyminen asiakastarpeisiin ja vuokralaistyytyväisyyteen ovat keskiössä. Otamme jatkossakin ketterästi käyttöömme uudet innovaatiot.

NIEMCO on tehnyt jo pitkään laadullisesti erinomaista liiketoimintaa korkealla asiakastyytyväisyydellä. Yritys on tunnettu hyvästä maineestaan, luotettavuudestaan, laadustaan ja pitkistä asiakassuhteistaan. Erinomaisen pohjan liiketoiminnan kehittämiseen on luonut yhtiön perustaja Miika Niemi.

‘’Kiitos sekä kollegoilleni, että asiakkaillemme viime kuukausien hyvästä yhteistyöstä. Kiitokset myös kaikille palautteesta ja tuestanne – yhdessä rakennamme vahvan tulevaisuuden, houkuttelevat sijoituskohteet ja toimivat tilat kaikille käyttäjille.’’ -Mika Valtonen

‘’Kiitokset asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille kuluneista vuosista. NIEMCO on kasvanut siihen pisteeseen, että koen, että minun on hyvä siirtyä operatiivisesta toiminnasta hallitukseen. Tavoitteenamme on kasvattaa NIEMCO:sta suurin ja tunnetuin kotimainen vaihtoehto kiinteistöjohtamisen palveluiden saralla Suomessa. Mikalla on vankka johtamiskokemus ja hyvä “track record” toimintojen skaalaamisesta, joten jätän hyvillä mielin NIEMCO:n toimitusjohtajuuden Mikalle.’’ -Miika Niemi

 

Ystävällisin terveisin,

Mika Valtonen
mika.valtonen@niemco.fi
+358 40 726 0006

Miika Niemi
miika.niemi@niemco.fi
+358 40 065 0991

Privacy Preference Center